Katajanokan Kasino kuuluu Royal Ravintolat konserniin


Vietimme syyshäät Katajanokan Kasinolla syksyllä 2018. Kasinolla oli osaava ja avulias henkilökunta. Miljöö ja näköalat olivat erittäin kauniita. Ruoka oli aivan eri luokkaa kuin saman ketjun (Royal Ravintolat) toisessa juhlapaikassa Ravintola Sipulissa. Olimme ensin varanneet kyseisen paikan, mutta ruoan mauttomuuden takia peruimme sen. Kasinolla ruoka oli kuitenkin erinomaista (ja halvempaa!) ja useat vieraat tulivat erikseen kehumaan sitä jälkikäteen. Meillä oli noin 80 vierasta ja tila oli loistavan kokoinen tähän vierasmäärään. Bändi mahtui hyvin soittamaan ja vieraat tanssimaan. Tila toimi myös akustiikan puolesta hyvin: puheensorina ei ollut missään kohtaa liian kovaa (ts. tila ei kaikunut liikaa). Voimme kaikin tavoin suositella Katajanokan kasinon Kenraalisalia!


Yksi mahdollinen illanviettotapa Katajanokan Kasinolla ovat saunaillat. Kasinolla sijaitsee Eversti -niminen sauna, joka on ravintolan kellarikerroksessa. Vieraita saunaan mahtuu maksimissaan kaksitoista ja saunatilat ovat auki ravintolan aukioloaikojen puitteissa. Saunatarjoilut onnistuvat myös Katajanokan Kasinolla. On kuitenkin huomioitava, että saunabuffet on vähintään kahdeksalle vieraalle.

Eri teemaillat ovat suosittuja illallisten järjestäjien keskuudessa. Katajanokan Kasinon Korsu -kabinetissa on mahdollista järjestää juhlat historiallisissa merkeissä, kieltolain tyyliin. Tämä on helppo toteuttaa, sillä Katajanokan Kasino on suunnitellut koko paketin valmiiksi: salakapakka kokonaisuus on suunniteltu neljästä kymmeneen henkilölle. Illan menun voi tarkistaa Katajanokan Kasinon verkkosivuilta ja pohtia, josko se sopii omiin illanviettosuunnitelmiin.

Ravintola: Katajanokan Kasino etsii nykyaikana toimivaa konseptia

Tässä vaiheessa on hyvä käydä läpi, että mitä palveluita Katajanokan Kasino nykyään tarjoaa. Katajanokan Kasino on nykyään tilausravintola, joka pyrkii toteuttamaan asiakkaan toiveet ammattitaidolla. Heidän keittiötiiminsä valmistaa tuotteet omin käsin paikan päällä – alusta asti. Esimerkiksi yrtit kasvavat omassa puutarhassa. Rakennus toimii niin tilausravintolana kuin myös juhla- ja kokoustilana. Erityisen näyttävä on varmasti juhla rakennuksen Merisalissa tai Kenraalisalissa.

Yksi tapa viettää iltaa ovat perinteiset rapuillalliset. Tämäkin onnistuu Katajanokan Kasinolla! Kasinon ravintola tarjoaa nimittäin perinteiseen tapaan keitettyjä täplä- ja jokirapuja. Ravut tarjoillaan asiakkaille paahtoleivän, tillin sekä voin kera. Kasino suosittelee kahdeksasta viiteentoista rapua yhtä vierasta kohteen. Kasino tarjoaa myös rapupaketteja: asiakkaan ei tarvitse tehdä muuta, kuin valita pöytä ja paketti – Katajanokan Kasino hoitaa lopun. Menut valmistetaan koko pöytäseurueelle, joten kyseessä on vaivaton tapa järjestää illanvietto vaikka hieman isommallekin porukalle. On syytä huomata, että ravut ja menu tulee tilata ennakkoon.

Katajanokan Kasino sijaitsee nimensä mukaan Katajanokalla , joten se sijaitsee suhteellisen lähellä . Ravintola avattiin jo vuonna 1913, joten sillä on pitkät perinteet. Rakennuksen suunnittelusta vastasi A. Nyberg ja se toimi venäläisten upseerikasinona aina vuoden 1918 alkuun, jolloin punakaartilaiset ottivat sen haltuunsa. Myöhemmin samana vuonna maihinnousun tehneet saksalaiset ottivat sen käyttöönsä ja käyttivät sitä aina joulukuuhun 1918 saakka. Seuraavana vuonna Suomen upseeristo puolestaan otti paikan käyttöönsä ja maanpuolustusjärjestöt ovat käyttäneet rakennusta omiin tapahtumiinsa.

Katajanokan Kasino on monelle varmasti nimenä tuttu, ja saattaa tuoda mieleen ruletit ja pokerit, mutta näin ei ole asian laita. Nimestään huolimatta Katajanokan Kasino ei nimittäin ole oikea kasino. Tämä tarkoittaa sitä, että kasinopelit tai urheilu eivät kuulu sen tarjoamiin palveluihin. Kyseessä on sen sijaan pitkät perinteet omaava ravintola, jossa on mahdollista viettää aikaa monella eri tavalla. Sijainniltaan Katajanokan Kasino on otollinen, sillä se sijaitsee yhdellä Helsingin upeimmista paikoista. Rakennuksen historiallinen tunnelma takaa ainutlaatuisen ajanviettomahdollisuuden esimerkiksi vaikka teemaillallisen merkeissä. Lähdetään kuitenkin liikkeelle käymällä läpi tämän merkittävän rakennuksen historiaa.


Restaurants near Katajanokan Kasino · Ravintola Everest Katajanokka

Katajanokan Kasino tarjoaa monipuoliset kokous- ja juhlapalvelut tyylikkäissä ja historiallisissa tiloissa.

Ravintola Katajanokan Kasino tarjoaa asiakkailleen ensiluokkaisia palveluja perinteitä kunnioittaen ja koko ajan kehittyen. Välitämme siitä, että saat toiveidesi mukaisen tilaisuuden ja toteutamme kaiken jokaisesta yksityiskohdasta huolehtien.

Kunnianhimoinen keittiötiimimme valmistaa kaikki tuotteet käsin paikan päällä alusta asti. Keväästä syksyyn kasvatamme ja poimimme yrtit omasta puutarhastamme.

Katajanokan Kasino offers a stylish and historic restaurant setting

Perinteisiin rapujuhliin kuuluvat tietysti myös snapsit ja komeasti kajahtava laulanta niiden kyytipojiksi! Jotta rapujuhlista ei tarvitse poistua nälkäisenä, Katajanokan Kasinon keittiöstä loihditaan vieraiden toiveiden mukaiset menukokonaisuudet illan jatkoksi: rapujen jälkeen maistuu lämmin pääruoka ja ilta kruunataan makeanhampaan kolotuksen karkottavalla jälkiruualla.

Katajanokan Kasino sijaitsee keskellä trendiravintolakeskittymää

Haluatko uppoutua elämykselliseen ravintolailtaan? Tule viettämään salakapakkaillallinen tunnelmallisessa Korsu- kabinetissa kieltolain tyyliin. Katajanokan Kasinon väki on suunnitellut seurueille valmiin kokonaisuuden kieltolain hengessä!

Katajanokan Kasino and Ravintola Sipuli

Kasinon ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevasta Merisalista on suora yhteys ravintolan terassille sekä upeaan rantapuutarhaan. Kuten arvata saattaa, ei merinäkymästäkään ole tingitty! Tätä valoisaa juhlatilaa ympäröi Katajanokan kauniit merelliset maisemat.

Katajanokan Kasino, 1 Laivastokatu, Helsinki, 00160, FI

Tilausravintolan kunnianhimoinen keittiötiimi valmistaa kaikki tuotteet käsin paikan päällä alusta asti. Keväästä syksyyn Katajanokan Kasinolla kasvatetaan ja poimitaan yrttejä omasta puutarhasta.