Find cheap journeys around Finland to thousands of bus stops
Bussit ei aina saavu sovittuun aikaan. Pysäkillä joudun odottelemaan seuraavaa bussia ja myöhästyn tämän takia! Onnibussin asiakaspalvelu ei tunnu välittävän palautteesta. Kuskit myöskin saattavat ajaa pysäkin ohi ottamatta kyytiin! Niin kiirekkö myöhästelystä, että jätetään ihmiset pysäkille?
Bussi johon minun olisi pitänyt nousta kyytiin pysähtyi väärälle pysäkille. Eri pysäkille, mitä lipussa luki, joten oletin sen olevan väärä bussi ja en siihen rientänyt.
Reklamoidessani vastauksena sain:
"Vuoro on kuitenkin pysähtynyt viereiselle pysäkille, ja ollut pysähdyksissä n. minuutin ajan, jonka aikana on ollut mahdollista kyytiin nousta. Matkustajia on myös päässyt vuorolle kyytiin väärästä pysäkistä huolimatta."
Selkeä kuskin virhe vieritettiin asiakkaan niskaan, ja perusteltiin myös sillä, että en käsimerkkiä näyttänyt. Vieressä oleva toinen matkustaja sitä oletettavasti näytti ja bussi muutenkin hiljensi ja näytti vilkkua, että on pysähtymässä, joten typerä puolustautuminen bussiyhtiöltä tämäkin.
Olin palaamassa Dubain lomalta ja valitsin Onnibussin matkan, kun sillä pääsisi kätevästi lentokentältä Turkuun. Lipun olin ostanut päiviä aiemmin. Lentokentältä toki pääsin Turvesolmun pysäkille, mutta Turun kuskia ei kiinnostanut edes katsoa lippuani vaan viittoi minut pois ja etsisin seuraavan bussin, koska ei kuulemma ollut heidän vastuulla.. Toista tuntia +1 asteessa kevyissä vaatteissa odoteltuani oli pakko tilata taksi Leppävaaran asemalle ja siitä junalla Turkuun, koska mitään "seuraavaa bussia" ei tullut. Heikkona ja sekavana, jalat ja kädet aivan tunnottomina en meinannut edes löytää oikeaa laituria. Elämäni kamalimpia kokemuksia.
Milloin OnniBus-matkat tulevat myyntiin
OnniBus-verkosto kulkee ympäri Suomen, ja linja-automatkoja voi varata Etelä-Suomesta aina Lappiin asti. Voit esimerkiksi hypätä OnniBussin kyytiin Helsingistä ja matkata Oulun kautta Rovaniemelle asti. Matka Helsingistä napapiirikaupunkiin kestää vaihtoineen yhteensä 11 tuntia ja 20 minuuttia ja sujuu rattoisasti vaikka elokuvia bussin penkillä katsellen. OnniBussilla pääsee myös esimerkiksi Jyväskylästä Joensuuhun alle neljässä tunnissa, ja matka Tampereelta Poriin taittuu alle kahdessa tunnissa. Käy katsomassa OnniBus aikataulut ja varaa matka vaikka koko Suomen ympäri! OnniBus-pysäkkejä on muun muassa seuraavissa kaupungeissa:
Olen vuosien aikana vältellyt Onnibussia työmatkallani Helsinki-Porvoo väliä ja maksanut suosiolla korkeampia hintoja laadukkaasta palvelusta, mutta nyt kyseisellä yrityksellä on monopoli. Ote konsernin sivulta: "Haluamme olla osa myös tulevaisuuden ratkaisua muun muassa ilmastonmuutos- ja ympäristökysymyksissä. Tämä edellyttää toiminnan jatkuvaa kehittämistä ja uudistamista." Kehittäminen tässä tapauksessa tarkoittaa kroonisesti myöhässä olevia busseja, heikennyksiä aikatauluissa ja ala-arvoista kalustoa (nuo rämisevät kaksikerros-bussit, jotka soveltuvat lähinnä kaupunkiajoon). P.S. Ja - surprise-surpise - hinnat ovat yhtäkkiä korkeampia kuin kilpailun kautta markkinoilta poistuneilla korkean laadun toimijoilla. Syytän tästä lähinnä suomailaista tapaa ostaa halpaa ja huonoa kunnes lopputuloksena on kallis ja huono! Lohtuna on, etten koskaan itse ostanut ainuttakaan "halpaa" OnniBus lippua kun vielä oli muita vaihtoehtoja tarjolla, niin en voi ainakaan syyttää itseäni tästä surullisesta "kehityksestä".
Aside from the cities mentioned above, OnniBus MEGA buses stop at numerous other places but unlike OnniBud Flex branded buses, they do not stop at all express stops on the way. Passengers can board and leave the bus only at predetermined stops, often located at city and town centres or highway junctions. This practice cuts travel times whilst also making business more profitable according to the company.
Onnibus aloitti liikennöinnin omalla kalustollaan Tampere–Pori-reitillä 1. tammikuuta 2012. Onnibus-nimi alkoi kehittymään useamman linja-autoliikennöitsijän muodostamaksi markkinointiyhteenliittymäksi. Liikenneverkosto laajeni liittämällä olemassa olevia linjoja osaksi Onnibussin toimintaa, kuten Lapin matkojen yhteydessä Keskimatkat Oy:n liittyessä osaksi Onnibussia.
OnniBus FLEX-vuoroja koskevia rajoituksia ja erityisehtoja
Onnibus-konseptissa paikat ovat kysyntäperäisesti hinnoiteltuja ja liikennöinti tapahtuu pääsääntöisesti korkeakapasiteettisilla kaksikerroslinja-autoilla suorinta ja nopeinta reittiä kaupunkikeskustojen välillä. Edullisuuden mahdollistaa linja-autojen hyvä täyttöaste ja pääasiallisena myyntikanavana.
Sen toimialana on Säännöllinen linja-autojen kaukoliikenne
Kaksikerroksisten Onnibussien verkostoa täydentää tiheämpi OnniBus FLEX, joka tarkoittaa uudelleenbrändättyjä pikavuoroja. Onnibussin liput voi ostaa lisäksi .