Suosittu yksinkertainen hämähäkki-pasianssi nyt HTML5-muodossa!
Pisteet kerätään taulukkoon ja kilpailetkin ”muita vastaan” pisteiden määrällä. Hyvin monissa taulukoissa pisteytykseen vaikuttaakin vain pelaamiseen käytetty aika, joten mitä nopeampi olet, sen paremmin pelissä pärjäät muita vastaan. Pasianssi on pelkkiä siirtoja, joten siirtojen nopeuteen onkin kiinnitettävä huomiota.
Pasianssi on ja pysyy yksinpelinä eikä sen edes ole tarkoitus olla moninpeli. Peli ei edes idealtaan ole tällainen, joten jos haluat pelata muita pelaajia vastaan, sinun on alettava kilpailla. Tämä tarkoittaa sitä, että keräät pisteitä pelin aikana. Pelissähän ei ole vääriä tai oikeita siirtoja, joten sinun on yleensä silloin pelattava nopeasti, että saat mahdollisimman hyvät pisteet.
Tämä kirja sisältää kaikki tutut ja suositut korttipelit ja pasianssit, mutta mukana on myös uusia jännittäviä muunnelmia. Pelit on jaettu ryhmiin pelaajien lukumäärän mukaan, onnen- ja lastenpelit ovat omana osastonaan. Pasianssit ovat yhden tai kahden pakan, joskus myös kahden tai useamman henkilön pasiansseja. Ohjeet ovat selkeät ja yksityiskohtaiset, niin että aloittelijakin pääsee pelin kulusta hyvin perille; kokenut pelaaja puolestaan voi koetella taitojaan itselleen uusissa
Klassinen Pasianssi nyt HTML5-muodossa!
Pasianssi pelissä on tarkoitus saada kaikki pöydällä olevat kortit pinottua neljään ”loppupinoon” suuruusjärjestyksessä: ässä, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, jätkä, rouva, kuningas.
Jotkut ovat sitä mieltä, että ainoa ja oikea tapa on pelata niitä korttipakalla, mutta toisten mielestä nettipelit ovat vielä mielenkiintoisempia. Kehittyneimmissä nettipasiansseissa voit määritellä pelin alussa, montako korttia mieluummin pelissä käännät, yhden vai kolme, miten haluat siirtää kortteja sekä haluatko peruspakan automaattiseksi. Se tarkoittaa, että kortin kasaantuvat peruspakkaan automaattisesti klikkaamalla. Aloittelijalle lisäksi tuo helpotusta tiukassa paikassa myöskin vinkkitoiminto, jolla voi katsoa, mikä on seuraava siirto tai onko vielä siirrettäviä kortteja jäljellä.
Tingly-pasianssi on haastavampi pasianssipeli. Tingly sisältää kolme vaikeustasoa helposta haastavaan. Aloittelijalla suositellaan helppoa pelikenttää ennen siirtymistä seuraaville tasoille. Tingly on pasianssipeli, ja myös siinä kortteja pinotaan vuorotellen suurimmasta pienimpään omiin peruspakkoihinsa maan mukaan, mutta pelikentät vaihtelevat vaikeustason mukaan.
Pasianssi pelin hankkiminen on yksinkertaisen helppoa. Voit hankkia itsellesi korttipakan tai toisaalta netistä löytyy ilmaisia pasianssipelejä eri versioina todella paljon. Pasianssin pelaaminen tuo samalla tavalla haastetta kuin esimerkiksi sudoku tai Rubikin kuutio. Kuinka monta kertaa on pelatessa ajatellut, että kokeilen vielä kerran ja sitten lopetan. Ja peli toisensa jälkeen on kuitenkin jatkunut.
Spider Pasianssi, valitse oma tasosi kolmesta eri vaihtoehdosta!
Tiedätkö, keitä varten Agricola alun perin kirjoitti aapisen, ja kuinka monta sivua Agricolan alkuperäisessä Abckiriassa oli? Älypään Kirjallisuus-visasta löytyy näiden kysymysten lisäksi roppakaupalla muutakin suomenkielistä kirjallisuutta, käy kokeilemassa!
Testaa tietosi Älypään
Klassinen Pasianssi nyt HTML5-muodossa!
Tiedätkö, keitä varten Agricola alun perin kirjoitti aapisen, ja kuinka monta sivua Agricolan alkuperäisessä Abckiriassa oli? Älypään Kirjallisuus-visasta löytyy näiden kysymysten lisäksi roppakaupalla muutakin suomenkielistä kirjallisuutta, käy kokeilemassa!
Testaa tietosi Älypään
Klondike-pasianssi on tavallinen pasianssi perinteisillä säännöillä.
Tiedätkö, keitä varten Agricola alun perin kirjoitti aapisen, ja kuinka monta sivua Agricolan alkuperäisessä Abckiriassa oli? Älypään Kirjallisuus-visasta löytyy näiden kysymysten lisäksi roppakaupalla muutakin suomenkielistä kirjallisuutta, käy kokeilemassa!
Testaa tietosi Älypään
Freecell tai ”vapaakenttä” pasianssi on haastavampi kuin..
Tiedätkö, keitä varten Agricola alun perin kirjoitti aapisen, ja kuinka monta sivua Agricolan alkuperäisessä Abckiriassa oli? Älypään Kirjallisuus-visasta löytyy näiden kysymysten lisäksi roppakaupalla muutakin suomenkielistä kirjallisuutta, käy kokeilemassa!
Testaa tietosi Älypään
Tupla pasianssi, nimensä mukaisesti kaikki kortit ovat tuplana.
Historiasta vielä sen verran, että pelin suomenkielinen nimi on peräisin ranskasta, mutta esimerkiksi Klondike pasianssi on peräisin Kanadasta jo kultaryntäyksen ajalta. Nykyajan ihmisille peli tuli tunnetuksi tietokoneiden käyttöjärjestelmästä 1990 johon se luonnollisesti kuului. Tavoitteena oli saada tietokoneiden käyttäjät oppimaan liikuttamaan hiirtä sujuvammin. Pitkään Microsoft suunnitteli poistavansa pasianssin käyttöjärjestelmistä, mutta se tapahtui lopulta vasta vuonna 2015 eli 25 vuotta myöhemmin.
Spider pasianssi tarjoaa kokeneimmille pelaajille vastusta kun..
Yksin pelaamiseen tarkoitettu pasianssi on strategiaa ja kärsivällisyyttä edellyttävä korttipeli. Pelin pääideana on nostaa korttipakasta yksi kortti kerrallaan ja koota kortit oikeaan järjestykseen ennalta määrätyllä