Väinölänniemi Peräniemen kasino
– Väinölänniemi on ollut paikka, jonne ihmiset ovat tulleet niin kauempaa kuin lähempää. Alue on ollut kaupunkilaisille tärkeä paikka ja sitä se on edelleen, Kuopion kulttuurihistoriallisen museon intendentti Mikko Paalanen kertoo.
– 1960-luvulla nuoriso oli Väinölänniemellä ja nimmarit laitettiin varmaan joka koppiin. Jos joku oli sinne jo kerennyt, niin ei oikein viitsinyt mennä häiritsemään. Sitten istuttiin kalliolla ja odotettiin, että huvimaja tyhjenee, Väinölänniemen historiaan perehtynyt Urho "Urkki" Keinänen kertoo.
14-vuotias kuopiolainen poika onnistui melkein polttamaan Kuopion Väinölänniemellä sijaitsevan Peräniemen Kasinon parisen viikkoa sitten, kertoo Savon Sanomat.
Peräniemen Kasino, Väinölänniemi 96
Halusin sukeltaa entisenä kuopiolaisena Väinlölänniemen historiaan. Historian osuus Väinölänniemestä löytyy blogin loppupuolelta. Olin aivan yllättynyt mitä historiaa sinne kätkeytyi.
Vänäri oli itselleni nuoruudessani tärkeä paikka ystävien kanssa oleiluun, asuimme lähellä Vänäriä, joten sinne oli helppo mennä viettämään aikaa. Aikuisena se toimi lenkkeilykohteena arjen rauhoittumis- ja luonnosta nauttimisen kohteena. Talvisin Vänäri tarjosi mahdollisuuden jäätiellä kävelyyn ja Ice-Maratonin saavuttua Kuopioon, luisteluun tai potkukelkkailuun jääradoilla.
Väinölänniemi on jatkumoa Kuopion satama-alueelle tai toiselta puolelta Kuopiolahden alueelle. Matkustajasatamasta lähtiessä päästään tenniskentille sekä Väinölänniemen uimarannalle, jossa on hyppytornit sekä kahvilarakennus palmuineen. Kesäisin hiekkarannalla voi nauttia auringosta ja pelata rantalentopalloa. Talvella voi käydä pulahtamassa virkistävässä Kallaveden avannossa.
Väinölänniemi, eli Vänäri, on Kuopion vanhimpia ja tunnetuimpia kaupunkipuistoja. Yli 150-vuotisen puistohistoriansa aikana keskustan läheinen niemi on toiminut merkittävänä virkistys- ja tapahtumapaikkana niin kaupunkilaisille kuin matkailijoillekin. Kallaveden ympäröimällä Väinölänniemellä on aikoinaan ollut muun muassa kylpylä-, ravintola- sekä teatteritoimintaa. Alueella on myös pitkä historia urheilu- ja liikuntapaikkana. Nykyään Väinölänniemellä onkin monenlaisia pelikenttiä ulkoilijoiden ja eri lajien harrastajien iloksi. Vänärillä sijaitsee myös Kuopion suosituin uimaranta hyppytorneineen. Kesäisin heinä-elokuun vaihteessa Vänäri täyttyy iloisista juhlijoista, kun alueen valtaa kolmipäivänen Kuopiorock-festivaali. Musiikki kantautuu hyvin myös Kallaveden aalloille ja moni ankkuroikin veneensä alueen läheisyyteen ja nauttii festivaalitunnelmasta vesillä. Keskustan läheisyydessä oleva Väinölänniemi kurkottaa kohti etelää ja liittää Kuopionniemen Kallaveden saaristoon.
Kallavesj, Kallavesj, kallis kaeslarantonesj!
Rakastettu Väinölänniemi, paikka kaupunkilaisten
niin aikuisten kuin lasten
On täällä näytelty, juostu, hiihdelty ja uitu
moottoripyörillä kaahailtu.
Suudelmat vaihdettu, ilmoille surut huudeltu
muistoja kerätty, osa jo unohdettu
Kuopiossa on kaksi suosittua monen tuntemaa luontonähtävyyttä eli Puijontorni ja Väinölänniemi, kauniita kaupunkiluontokohteita kumpikin. Kuopio uinuu Kallaveden syleilyssä antaessaan asukkailleen hienot puitteet luonnon kosketukseen. Keskustan lähellä oleva Väinölänniemi eli kuopiolaisittain Vänäri, on kaupungin tunnetuin niemi, jopa Suomen tunnetuin ja vanhin kaupunkipuisto.
Väinölänniemi on hiekkainen harjumuodostelma, joka tulee Puijolta, menee Kuopion torin alle, jatkuu Vänärin kautta sukeltaen Kallaveteen ja sieltä jatkuen Ritoniemeen. Harjumuodostelmasta on havaittavissa hiekkaiset saaret Kallavedessä.
Kaupunkilaisten rakastama kaupunkipuisto sekä ulkoilukeidas, jossa on kolme uimarantaa, urheilustadion, tenniskentät sekä ravintola Peräniemenkasino.
Alla vanha ilmakuva, josta hyvin näkyy Väinölänniemen muotoa ja muutosta tähän päivään nähden. Edessä näkyy urheilustadion ilman katsomoita. Uimaranta ja kylpyläaluetta keskellä.
Pappilan maat liitettiin kaupungin maihin 1850-luvulla, jolloin niemeä alettiin kunnostaa ja keskeinen puistoalue nurmikenttineen sekä käytävineen alkoi hiljalleen muodostua. Alueella toimi tuolloin myös kylpylä sekä Peräniemen ensimmäinen ravintola kaupunkilaisten virkistykseksi. Väinölänniemellä on aikoinaan toiminut myös kookas teatterihuone, juhlakenttä, soittolava, vesimyymälöitä sekä Matkailijayhdistyksen rakennuttamat kolme puista huvimajaa, jotka ovat edelleen käytössä.
Peräniemen Kasino Väinölänniemi Kuopio; Ravintolasali
Peräniemeltä voi koukata Keiliniemen uimarannalle. Keiliniemessä on pitkä kivinen suora polku, jonka merkitystä en tiedä. Rannan kävelytietä jatkaen matkaa kohti Kuopionlahtea. Tosin voi nousta harjun päälle puistoon, kävellä vanhoja puistoteitä pitkin. Sieltä on hyvät näkymät Kallavedelle. Puistikko on suosittu piknikpaikka.
Peräniemen Kasino Väinölänniemi Kuopio; Ravintolasali
Peräniemen Kasino, Väinölänniemi 96.
Lippu: 26 e sis. toimitusmaksut.
Kesto 2 tuntia (sis. tauon).
Ikäraja 18 v.
Showtime 19:00
Ovet avautuvat n. 45 min ennen esitystä. Videokuvaaminen on ehdottomasti kielletty. Nauraminen ja taputtaminen erittäin sallittua.
Peräniemen Kasino, Väinölänniemi 96, Kuopio
Nykyään, kun moottoreiden pärinä on ollut tauolla jo vuosikymmenten ajan, niin heinä-elokuun vaihteessa Vänärin täyttää musiikin pauhu, kun Kuopiorock avaa ääniaallot Kallaveden aalloile. Kuopiorock entinen Kuopio Rockcock tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2003 lähtien. Koko Väinölänniemen alue aidataan tapahtuman ajaksi. Musiikkitapahtuma on lyönyt oman leimansa jo Vänärin historiaan. Voi vaan todeta, että pitkät juuret ovat olleet musiikki ym. tapahtumilla, mutta musiikkilaji on vaihtunut.
Ravintolamestarit vuokrasi Peräniemen kasinon
Valtaosa Etelä-Kallaveden yli 600 saaresta on pienehköjä, kallioisia mäntysaaria. Hiekkainen harjumuodostuma halkoo alueen pohjoisosaa Väinölänniemeltä Ritoniemeen. Harjusaaret hiekkarantoineen erottuvat selvästi muusta saaristosta. Harjumuodostuman reunoilla on myös runsasravinteisia lehtoalueita, joilla kasvaa muutamin paikoin metsälehmuksia. Isohkojen saarien metsät ovat hyvin vaihtelevia vallitsevista...
Peräniemen Kasino Väinölänniemi 96, Kuopio, Suomi
Alkuperäinen Peräniemen kasino rakennettiin 1861, viereisen uimalan luona sijainneen kylpylälaitoksen (1814–1951) käyttäjien tarpeista. Osa kylpylävieraista ja kaupunkilaisista tarvitsi virkistäytyäkseen kivennäisvesien lisäksi muitakin juomia ja paikasta kehittyi Kuopion silmäätekevien ihmisten suosittu illanviettopaikka.