Veikkaus sulkee Tampereen uuden areenan vieressä toimivan kasinon


Syyskuussa 2023 käynnistyneet muutosneuvottelut koskettavat koko organisaatiota eli 825 työntekijää. Enimmillään ne voivat johtaa 240 henkilön työsuhteen päättämiseen sekä muuttaa merkittävästi työsuhteen ehtoja lähes 195 henkilön kohdalla. Fyysisten pelipaikkojen määrää aiotaan vähentää nykyisestä 65:tä noin 40–50 pelisaliin. Erityisen iso uutinen on se, että myös vielä lähes uutuuttaan kiiltelevää, mittavaa Casino Tamperetta uhkaa sulkeminen.


Joulukuussa 2021 monopoliyhtiömme Veikkaus avasi näyttävän mediajulkisuuden saattelemana Suomen toisen fyysisen kasinon Tampereelle Nokia Arenan yhteyteen. Nyt alle kaksi vuotta myöhemmin yhtiö on joutunut jälleen kerran käynnistämään koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut ja suunnittelee samalla sulkevansa 15–25 pelisalinsa lisäksi mahdollisesti myös Casino Tampereen. Syynä rajuihin muutoksiin on se, että Veikkaus haluaa saada liiketoimintaansa kuntoon ennen kuin Suomi parin vuoden kuluttua siirtyy useille operaattoreille avoimeen digitaalisen rahapelaamisen lisenssijärjestelmään.

Nokia Arenan yhteydessä toimiva Tampereen kasino on ehtinyt palvella pelaajia vasta reilut puolitoista vuotta. Se työllistää nykyisin noin 70 henkilöä. Odotukset Casino Tampereen vetovoiman suhteen olivat alun alkaen suuret, mutta useampi tekijä vaikutti siihen, että kasinotoiminta ei lähtenyt lainkaan kunnolla lentoon. Asiasta kertoi taannoin muun muassa Yle.

Samalla Veikkaus sulkee uudehkon kasinonsa, Casino Tampereen

Yksi suurimmista haasteista oli koronapandemia. Tampereen kasino avattiin joulukuussa 2021 epäonnisesti juuri keskellä vaikeinta koronakautta. Upouuden pelipaikan alkusuora takkusi pahasti, koska se muiden viihdealan yleisötilaisuuksia järjestävien tahojen tavoin kärsi yhteiskunnan poikkeustilanteesta. Casino Tampere joutui heti alkuvaiheessa rajoittamaan aukioloaikojaan koronasäännösten vuoksi. Kun Arenalta samaan aikaan peruttiin useita tapahtumia, väkeä eli potentiaalisia asiakkaita oli saapuvilla entistä niukemmin. Ensimmäisen toimintavuoden aikana Tampereen kasinolla käsi 60 000–70 000 asiakasta.

Toinen merkittävä syy Casino Tampereen alamäkeen on, ettei se Veikkauksen lippulaivan Casino Helsingin tavoin onnistunut saavuttamaan Tampereella vierailevia turisteja riittävän hyvin. Helsingin kasinon asiakkaista peräti joka neljäs on turisti, kun Tampereella vastaava lukema on ollut vain kuusi prosenttia. Koska Tampereen kasinon toiminta on ajoittunut suurelta osin koronakauteen, turistien kokonaismääräkin on kaupungissa todennäköisesti ollut keskimääräistä pienempi. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että kaupungissa järjestetyt merkittävät tapahtumat ovat joka tapauksessa hetkellisesti nostaneet kasinolla kävijöiden määrää selvästi.

Kolmantena tekijänä Tampereen kasinon menestyksen jäämiseen laimeaksi ovat vaikuttaneet Poliisihallituksen uudet, entistä tiukemmat ohjeet rahapelaamisen markkinoinnin suhteen. Linja alkoi tiukentua sen jälkeen, kun jotkut Veikkauksen markkinointikampanjat aiheuttivat suuren kohun vuonna 2019 ja niitä arvosteltiin rajusti. Sen jälkeen on noussut entistä vahvemmin keskiöön, eikä räväkkää, näyttävää ja pelaamiseen innostavaa mainontaa ole enää sallittu. Läheskään kaikki suomalaiset tai edes kaikki tamperelaiset eivät edes tiedä, että Tampereella on kansainvälisen mittaluokan kasino.

Veikkaus operoi manner-Suomessa kahta täyden palvelun fyysistä kasinoa eli Casino Helsinkia ja Casino Tamperetta. Kumpikin niistä toimii kansainvälisen tason rahapeli- ja viihdekeskuksen konseptilla. Helsingin Mikonkadulla sijaitseva Casino Helsinki on palvellut pelaajia jo noin 30 vuotta ja huippumoderni Casino Tampere vuodesta 2021 lähtien. Molemmilla kasinoilla voi pelata varsinaisten kasinopelien lisäksi muitakin Veikkauksen pelejä. Kaikki pelaaminen pyritään pitämään vastuullisena, joten pelaajilta edellytetään tunnistautumista.


Veikkaus sulkee Tampereen kasinon

Tampereen hooli on jo päätetty sulkea. Pohjois-Haagassa ei ole keksitty, miten monopolikasinon saisi Tampereella kannattavaksi. Veikkauksella oli Tampereen Hämeenkadulla oikein kukoistava Pelaamo, jossa oli Suomen parhaat säännölliset pokeripelit monen vuoden ajan. Veikkauksen Ajatusten Vantaanjoet sulkivat tämän, ja rakensivat syrjäisemmälle paikalle kolkomman peliluolan. Nykyisin pokeritkaan eivät siellä enää kunnolla pyöri.

Veikkaus irtisanoo jopa 215 työntekijää – Tampereen Casino suljetaan

Tampereen areenan yhteydessä sijaitseva kasino on ehtinyt toimia vain vajaa pari vuotta. Yhteensä Veikkauksella on tällä hetkellä Suomessa kaksi kasinoa, joista Helsingin kasino on toiminut yli 30 vuotta.

Veikkaus vähentää parisataa työpaikkaa, sulkee Tampereen kasinon

Kaikenlaista sitä pääsee lukemaan jopa Veikkauksen toimitusjohtaja suuhun laitettuna. Mitenkähän nämä irtisanomiset tai Tampereen kasinon sulkeminen parantavat Veikkauksen kilpailukykyä lisenssimarkkinassa? Luopuessaan toisesta kasinosta Veikkaus luopuu samalla toisesta lippulaivastaan markkinoida tuotettaan. Toisaalta en miekään mielellään selittelisi, miten onnistuin rakentamaan kannattamattoman monopolikasinon.

Veikkaus sulkee Tampereen kasinon joulukuussa.

Veikkauksen henkilöstöjohtaja Heli Lallukka kertoo, että Tampereen kasinon toiminta ei päässyt asetettuihin liiketoiminnallisiin tavoitteisiin.

Casino Tamperetta uhkaa sulkeminen – Veikkauksella myllertää

Kasinon avaamista Tampereelle suunniteltiin vuosia. Se on ehtinyt toimia Nokia-areenassa vain alle kaksi vuotta. Muutosneuvottelunsa päätökseen saanut Veikkaus vähentää parisataa työpaikkaa.