Viron lisenssi on muun muassa näillä nettikasinoilla:


Jos olet päättänyt pelata esimerkiksi Curacaon lisenssin kasinolla, on sinun ilmoitettava kaikista voitoistasi verottajalle. Kasino ei tee tätä puolestasi, vaan veroilmoituksen tekeminen jää omalle vastuullesi. Kasinovoittojen lisäksi verojen maksaminen koskee myös - ja vedonlyöntivoittoja.


on aivan erityisen tunnettu sen vastuullisen pelaamisen edistämisen periaatteista. Jokaisella sen lisenssit saaneella nettikasinolla on velvollisuus tarjota sivustollaan erilaisia työkaluja, joiden avulla omaa pelaamista on helpompi säädellä.

ETA-maan lisensoimien kasinoiden verovapaus johtuu muutamastakin seikaista, kuten kotimaamme lainsäädännöstä ja EU:n tuomioistuimen määräyksistä.

Kasinoita Iso-Britannian lisenssillä:

Hirveän pahaa makua Mikon suuhun tämä ikävä ja epäonninen tapahtumaketju ei kuitenkaan jättänyt, sillä kaikesta huolimatta Gibraltar kasinot kuuluvat edelleen hänen lempipelisivustojensa joukkoon ja pelailu parhailla Gibraltarin lisenssin omaavilla kasinoilla jatkuu edelleen näistä ikävistä tapahtumista huolimatta.

Curacaon pelilisenssi ei sen sijaan tarjoa verottomia voittoja, sillä Curacao sijaitsee ETA-maiden ulkopuolella. Mikäli siis voitat Curacaon lisensoimalta nettikasinolta, on sinun lain mukaan ilmoitettava voitoistasi verottajalle.

Tanskan pelilisenssin myöntää DGA, . Tanskalaisille ei saa tarjota kasinopalveluita ilman tätä lisenssiä. Lisenssin saanti edellyttää sitä, että nettikasinon on pystyttävä tarjoamaan kaikki palvelunsa tanskaksi ja käyttämällä Tanskan kruunuja. Verot kasinon on maksettava aina Tanskaan.

Ruotsissa toimi vuosikymmeniä vastaavanlainen monopolijärjestelmä kuin meillä Suomessa, mutta ulkomaiset nettikasinot valloittivat markkinoista niin suuren osuuden, että lisenssijärjestelmään oli käytännössä pakko siirtyä.


Ovatko ulkoimaisen lisenssin nettikasinot laillisia Suomessa?

Ruotsin . Uuden lainsäädännön mukaan ruotsalaisille markkinoille suunnattujen nettikasinoiden on pakko hakea . Lisenssi on kuitenkin vain maan sisäinen, eikä sen kautta saa tarjota pelejä esimerkiksi Suomeen.

Mikä on turvallisin kasinolisenssi suomalaispelaajalle?

Näiden maiden maakohtaiset pelilisenssit eivät ole ehdoiltaan yhtä hyviä kuin vaikkapa Viron tai Maltan. Tästä syystä kovin moni nettikasino ei ole niitä itselleen hankkinut. Lisäksi jokainen lisenssinmyöntäjä asettaa itse omat ehtonsa ja kriteerinsä, joten moni peliyhtiö saattaa kokea usean maan prosessit kuormittaviksi ja valitsee siitä syystä vain yhden tai kaksi – riippuen toki mille markkina-alueelle pyrkii.

Toiseksi, kasinolisenssi varmistaa turvallisuutesi.

Kuten alussa jo sanoimme, on lisensoitu nettikasino turvallisen pelaamisen A ja O. Mikään ei kuitenkaan estä pelaamista lisensoimattomalla kasinolla – ei se ole mitenkään laitonta. Tässä kohtaa pelaajan tulee kuitenkin tietää suuret riskit esimerkiksi voittojen maksamisen suhteen.

Kasinot ilman lisenssiä pähkinänkuoressa:

Ainakin toistaiseksi Gibraltar kasinoihin tutustuminen ja Gibraltar kasinoilla pelaaminen todellakin kannattaa! Monta laadukasta pelisivua pitää majaansa Gibraltarilla ja operoi Gibraltarin pelilisenssin alaisuudessa, joten näitä casino-sivustoja kannattaa ehdottomasti lähteä testailemaan! Testaaminen kannattaa tietenkin ajoittaa suoritettavaksi mahdollisimman pian, kun voitot Gibraltar kasinoilta ovat ainakin vielä toistaiseksi verottajan vaikutuspiirin ulkopuolella.

Ruotsin lisenssin kasinoilla pelaaminen on suomalaisille verovapaata.

Etenkin MGA:lla on poikkeuksellisen tiukat säännöt vastuulliseen pelaamiseen liittyen. Kasinolla on oltava tarjolla monipuolisesti erilaisia työkaluja, joiden avulla pelaajat voivat hallita pelaamistaan. Suosittuja vaihtoehtoja on esimerkiksi talletus-, tappio- sekä kierrätysrajoitukset.

Pelilisenssit > Valitse Suomen lisenssi kasinot (2024)

Nettikasinon on pystyttävä hakuprosessinsa aikana todistamaan usealla eri tavalla, että sen toiminnassa on huomioitu kaikki vaadittavat asiat. Kun nettikasino Maltan tai muun lisenssin lopulta saa, ei se silti voi huokaista helpotuksesta. Peliviranomainen tekee tarkastuksia kasinolle koko sen toiminnan ajan.